perjantai 24. helmikuuta 2012

And our hearts are bruised from longing



Tällä viikolla oon..
saanut tietää olevani Malesiassa 19.7-23.8 ja asuvani siellä kolmessa eri hostperheessä, 
värjännyt hiukseni kokonaan ruskeiksi, lukenut Häräntappoasetta 
ja katsonut liikaa vanhoja TV-sarjoja koneelta. 
Oon myös odottanut hiihtolomaa ja Teneriffaa, 
sekä rakastunut BIG BANGin uutukaiseen biisiin nimeltään Blue.

perjantai 10. helmikuuta 2012

Malaysia calling


Viimevuoden puolella hain Lions Clubin kautta kesävaihtoon, ja nyt monien mutkien kautta eilen sain tietää että oon lähössä heinäkuuksi Malesiaan! En tiedä vielä koko reissusta kauheasti, tiän vaan että leiriä Malesiassa ei tänä vuonna oo ollenkaan joten oon sen koko ajan siis vaan host-perheessä/perheissä ja että en malta odottaa sitä hetkeä kun saan kuulla lisää siitä tulevasta perheestä! 

Tekstistäkin varmaan näkyy, että oon ihan fiiliksissä koko jutusta. Oon venannut tätä siitä asti ko olin 14 ja kuulin Lionsien kesävaihdosta. Olin sillon vaan liian nuori edes hakemaan mihinkään niin tietysti heti kun täytin 17 ni olin jo hakemassa :--D Matkustaminen ja erilaisten paikkojen näkeminen ja ihmisten tapaaminen on yks ihanimmista asioista mitä tiedän, ja ihan kohta alan laskemaan minuutteja heinäkuuhun. Ensin pitäis vaan selvitä ekasta vuodesta kauppiksessa ja kesäkuun töistä...

(kuvat: weheartit.com eli ei todellakaan kuulu mulle)

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

tell me would you kill to prove you're right?

hiuksetbwmisfits

Huh, luku-urakka on ohi: luin tunnissa 110 sivua Romeota ja Juliaa. Miten niin jätän kaiken aina viime tippaan? Koulu pilaa mun Misfitsin katsomisen vai miten päin se oli...

tiistai 7. helmikuuta 2012

If we don't kill ourselves we'll be the leaders of a messed up generation

_DSC0422_640_DSC0412_640

Huomenta! En muista koska olisin viimeksi kirjotellu kouluaamuna postausta. miten mulla on joskus riittänyt aikaa tälläseen?! Tässä samalla kun yritän saada itseni ylös tuolista ja alakertaan että ehkä joskus pääsen kouluun asti niin on ihan hyvää aikaa postata eilisen kuvat tuolta kansiosta pyörimästä.

Voin muuten kertoa, että ikuisuudelta tuntuneen tammikuun jälkeen en oo vieläkään tajunnut, että on helmikuu. Laitan kaikki kuvat pokkana tammikuu-kansioon ja myöhemmin etin niitä sieltä lähes tyhjästä helmikuu-kansiosta...

perjantai 3. helmikuuta 2012

Warn your warmth to turn away, here it's December everyday

DSC_0052_640DSC_0007_640DSC_0001_640

Keskiviikkona löysin kaksi leffaa alle neljällä eurolla ja rakastuin Kristen Stewartiin. Eilen teloin jalkani ja sen takia lagasin tänään vaan lähes koko päivän kotona - tosin iltapäivällä kävin katselemassa fiilisiksiä Haavisto-kahvilassa ja sen jälkeen kävelin vielä pakkasta uhmaten lauluharjotuksiin. Huh, olipas tuottelias viikko taas.. not.